Valitse sivu

VAATIVIEN RAKENTEIDEN TAITAJA

Late-Rakenteet Oy on pitkät perinteet omaava liimapuun valmistaja Turussa.

Palvelumme

Suunnittelu

Tuotanto

Kuljetus

Asennus

Meille mikään projekti ei ole liian suuri tai pieni

Late-Rakenteiden toiminta alkoi 1.2.1945 Oy Laivateollisuus Ab nimisenä yhtiönä. Oy Laivateollisuus Ab perustettiin valmistamaan sotakorvaukseksi määrättyjä purjeilla ja moottoreilla varustettuja puukuunareita Neuvostoliitolle.

Liimapuuta käytettiin laivojen kaarissa, kansipalkeissa ja mastoissa. Viimeinen, Zarja-niminen kultakuunari, luovutettiin Neuvostoliitolle 18.9.1952, viimeinen puinen alus luovutettiin tehtaalta 1958.

Viimeisiä puisia laivoja valmistettaessa ryhdyttiin suunnittelemaan liimauskokemuksen hyödyntämistä rakennusteollisuuden tuotteiden valmistuksessa. Ensimmäiset liimapuutoimitukset rakennusalalle tapahtuivat vuonna 1956 ja näin Latesta tuli uranuurtaja liimapuun valmistuksessa Suomessa.

Erinäisten omistajanvaihdosten jälkeen tehdas kuului 1980-luvun lopussa Wärtsilä Meriteollisuuteen. Talvella 1988 tehtiin päätös laivanrakentamisen lopettamisesta Pansiossa ja samalla liimapuutehtaalle etsittiin uutta omistajaa. Toukokuussa 1988 kolme yhtiön silloista työntekijää jättivät oman ostotarjouksen liimapuutehtaasta, heistä kaksi toimii edelleen yhtiön johdossa. Joulukuun 8. päivänä allekirjoitettiin sopimus ja 1.1.1989 Late-Rakenteet Oy aloitti toimintansa. Kaupan yhteydessä kaikki liimapuutehtaan työntekijät siirtyivät Late-Rakenteiden palvelukseen ja toimintamme jatkuu edelleen samoissa tiloissa Turun Pansiossa. Päätuotteemme on nykyäänkin rakennusten runkorakenteisiin käytettävä liimapuu (liimapuupalkki, liimapalkki).

Years Established

Completed Projects

Tekniset tiedot

Vakiopalkki

Vakiopalkki on kaunista kuin oman metsän puusta tehty höylälauta, mutta sen kantokyky on huomattavasti sahatavaraa parempi. Puu on tunnetusti yksi helpoimmin työstettäviä materiaaleja ja liimapuu on vielä helpompaa käyttää ja työstää kuin tavallinen puu, koska se on suoraa ja mittatarkkaa.

Vakiopalkki on lujuusluokiteltua liimapuuta. Vakiopalkin siroon ja linjakkaaseen muotoon kätkeytyy massiivista kantovoimaa. Vankalla kantokyvyllä luot tilaa ja avaruutta kotiisi. Vakiopalkista valmistettu rakenne on kevyen ja siron näköinen. Jättämällä rakenteet näkyviin ja katon auki harjaan saakka luot avaruutta ylöspäin.

90 x 90 115 x 115 140 x 140 165 x 180
90 x 180 115 x 180 140 x 180 165 x 360
90 x 225 115 x 225 140 x 225 165 x 405
90 x 270 115 x 270 140 x 270 165 x 450
90 x 315 115 x 315 140 x 315 165 x 495
90 x 360 115 x 360 140 x 360 165 x 540
90 x 405 115 x 405 140 x 405 165 x 630
90 x 450 115 x 450 140 x 450
115 x 495 140 x 495
115 x 585 140 x 540
115 x 630 140 x 630

Palkkien lujuusluokka on GL30c ja pintaluokka on puhtaaksihöylätty. Palkit on liimattu vaalealla säänkestävällä liimalla, niissä ei ole pintakäsittelyä ja ne on pakattu muovikalvoon.

Palkit katkaistaan asiakkaan antamiin mittoihin.

Toimitus on enintään viikko tilauksesta.

Vakiopalkit – halkaistut

42 x 225 56 x 225 66 x 225 78 x 360
42 x 270 56 x 270 66 x 270 78 x 405
42 x 315 56 x 315 66 x 315 78 x 450
56 x 360 66 x 360 78 x 495
56 x 405 66 x 405
66 x 450
66 x 495

Palkkien lujuusluokka on GL30cs, halkaisupinta on vannesahapinta

Palkit on liimattu vaalealla säänkestävällä liimalla, niissä ei ole pintakäsittelyä ja ne on pakattu muovikalvoon. Palkit toimitetaan parillisina asiakkaan antamiin mittoihin katkaistuna. Toimitusaika on enintään viikko tilauksesta.

Myynti:
Rakennustarvikeliikkeet sekä
Late-Rakenteet Oy
PL 1, 20101 TURKU (käyntiosoite: Pansiontie 67)
020 755 1320 vaihde
020 755 1341 vakiopalkkimyynti
02 240 2946 fax

Yhteystiedot

Toimitusjohtaja:

Marko Lehtonen
Puh. 040 531 5342

Talousjohtaja:

Minna Mutila
Puh. 040 529 3793

Hallituksen puheenjohtaja:

Veijo Lehtonen
Puh. 0400 523 810

 

Objektimyynti:
Puh. 020 755 1342
sales@late.fi

Kaj Vorselman
Puh. 0400 679 097

 

Vakiopalkkimyynti:
Puh. 020 755 1341
vakiopalkki@late.fi

Leena Keränen
Puh. 040 844 9588

Antto Luoma
Puh. 040 844 9227

Lähettämö:

Puh. 0400 590 133

 

 

Kunnossapito:

Marco Hanski

Puh. 044 258 3966

Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@late.fi